_______________________________________________________________________________
Terveh' teille!
Kesä on ollut kiireinen ja kirjoittamiset ovat lykkääntyneet.
Tähän vuodenaikaan luonto tarjoaa parastaan. Tässä tämän hetken tarjontaa:
Idänhepokatti
Idänhepokatti on Kymijoen itäpuolisen alueen eli Vanhan Suomen erikoisuus:
Idänhepokatti on aloittanut näinä päivinä soittonsa, joka ylittää voimakkuudessaan toisen suuren hepokattilajin, lehtohepokatin, soiton. Lehtohepokattia esiintyy varsinaisessa Suomessa eli Turun tienoilla. Idänhepokatti soittaa niillä alueilla, jotka siirtyivät Ruotsilta Venäjälle 1721 ja 1743 rauhansopimuksilla - eli Vanhassa Suomessa. Levinneisyysalue seuraa hyvin tarkkaan Turun rauhansopimuksen 1743 rajaa. Raja on esim. Inkeroisten ja Anjalan välillä hyvin selvä. Yksi poikkeus on. Mäntykankaiden takana oleva Mäntyharju on jäänyt vaille idänhepokatteja. Vanhan Suomen ohella Turussa on pari pientä esiintymää.
Arvellaan, että idänhepokatti on levinnyt tänne Venäjän armeijan hevosheinäkuljetusten mukana eikä ole huonona lentäjänä levinnyt lännemmäksi. Täällä voimme nauttia sen soitosta heinä-elokuussa etenkin paikoissa, jossa on niittämätöntä heinää. Olen lukenut, että jotkut muualta muuttaneet kärsivät soitosta, mutta esim. minä nautin siitä.
Sotatulokkaat eli polemokorit
Kaakkois-Suomessa, etenkin venäläisissä linnoituksissa, on paljon mielenkiintoisia ja harvinaisia kasveja. Jonkinlainen yleiskatsaus niistä löytyy linkistä:
Mutta paras tapaamani tietolähde on Museoviraston kirja "Luonto linnoituksessa", jonka kasviluvun on kirjoittanut kotkalainen Risto Hamari. Muutama laji kirjan tekstin innoittamana:
Ukonpalko
Kasvia on linnoituksissa runsaasti ja niistä kasvi on levinnyt ympäristöönkin. Kasvin nuoret lehdet, kukkanuput ja palot ovat syötäviä. Niissä on miellyttävä sinappiaromi. Jos linnoituksen kasvusto on joskus säästynyt ruohonleikkurilta, kukkiva kasvusto on komeaa ja palkoja on mukava mutustella. Älkääkä sitten uskoko kaikkea kirjallisuutta. Esim. Lehmuskallioiden kirjan "Villiyrtit" levinneisyyskartasta puuttuvat Kaakkois-Suomen esiintymät kokonaan.
Kasvin lempinimi on Suomessa "ryssännauris" ja Ruotsissa "rysskubbe". Koillis-Virossa se on saanut halventavan nimen "rakveren raato".
Harmio
Kasvia on peräti paljon linnoituksissa. Leviämistapaa kuvaa sen lempinimi "kasakan jalanjälki".
Idänkattara
Netistä löytyy suomeksi kovin vähän tietoa, mutta vähän sentään:
Haminasta kasvia löytyy mm. valleilta Lappeenrannan portin takaa. Tuulessa huojuessaan kasvusto on peräti kaunis.
Hullukaali
Kun linnoituksissa tai vanhoilla asuinpaikoilla pöyhii maata, sieltä saattaa itää tämä kaksivuotinen vanha lääkekasvi. Paras kuvaus kasvista ja sen muinaisesta käytöstä löytyy mielestäni 1940 painetusta kirjasta "Pohjolan luonnonkasvit" (ote tekstistä):
"Kulttuurihistoriallisesti villikaali (kasvin vanha nimi) on Pohjoismaiden kasviston mielenkiintoisimpia kasveja. Samaten kuin muita koisokasveja, ensisijassa belladonnaa (Atropa belladónna L.), oli villikaalia niissä salvoissa, joilla noidat keskiajalla sekä 1600- ja 1700-luvuilla hieroivat itseään ennen Hornanmatkojaan. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että koisokasvien myrkkyaineet voivat tunkeutua välittömästi ihon läpi ja että ne aiheuttavat hallusinatioita, varsinkin eroottisia. --- "Hammasmatoa" , ts. tavallista hammasmätää, on hoidettu meidän päiviimme asti ja kenties vieläkin hoidetaan siten, että hengitetään
Linnoitukset
Hepokatteja ja em. kasveja voi metsästää retkellä Kaakkois-Suomen linnoituksiin, kuten:
Hamina, Ruotsinsalmi, Kyminlinna, Liikkala, Ruotsula, Utti, Kärnäkoski, Järvitaipale ja Lappeenranta.
Niissä riittää retkeilemistä moneksi päiväksi.
Ja tietenkin niitä on monissa Luoteis-Venäjän linnoituksissa:
Viipurin Pyhän Annan kruunu ja Pantsarlahden bastioni sekä Viipurinlahden linnoitukset; Käkisalmi, Pähkinälinna, Kaprio, Jaama, Ivangorod ja Staraja Ladoga.
Terveisin
Matti Heikinpoika
Nyt on oikea aika lähteä ihailemaan Vilniemen kylän syreenejä. Pihlajatkin ovat kukassa ja kylä on muutenkin kuin koru. Sinne vaan ihailemaan...
Syreenin nykynimi tullee kasvisuvun nimestä Syringa, mutta minun lapsuuskielessäni kasvi oli sireeni, joka tulee ilmeisesti venäjän kielestä (siren, сирень)
Hakusana karttapalveluihin: Kylänrannantie, Hamina
Manuaalisesti: Haminan keskustan itälaidalta Erottajankadun kohdalta "metallikalojen
Vilniemen kylästä löytyy varsin seikkaperäinen selvitys netistä:
Kylän historia liittyy Poitsilaan, josta myös löytyy nettitietoa:
Kylä siis läänitettiin 1400-luvun puolimaissa skoonelaiselle - siis tanskalaiselle - Nils Poitzille. Läänitys merkitsi verotusoikeutta ja oikeutta rakentaa kylään asuinkartano. Ajan myötä kylään perustettiinkin kartano, Mukala, jonka myöhemmät vaiheet ovat monipolviset ja vahvan sivistykselliset.
Teimme, Kaisa ja minä, huhtikuussa kävelyn kartanon kohdalta Suuriniemen suuntaan (Hylksalmentie-Varvintie-
Röykkiön korkeusasema viittaa pronssikaudan loppuaikoihin. Tuolloin röykkiö sijaitsi saaressa.
Terveisin
Matti Heikinpoika
___________________________________________________________________Kotka; Höyterin röykkiöt ja vähän muutakin....
Terveh' teille!
Kevät on vaihtunut kesäksi. Rutikuiva maa janoaa vettä ja vähän sitä on jo saatukin. Aika on mennyt puutarha- ja pihatöissä. Kirjoittamiset ovat odottaneet vapaata hetkeä. Nyt kylvöistä ja istutuksista on enää jäljellä nauriin kylvö ja humalatarhan pieni laajennus. Kävelytkin ovat jääneet vähiin Kaisan jalan luuvalon takia. Mutta vanhoista kävelyistä on vielä paljon kirjoitettavaa. Nyt sadepäivänä kerron Kotkan Höyterin pronssikautisista röykkiöistä ja laivalatomuksista, jotka ovat manner-Suomen huippua.
Niihin tutustuminen kannattaa aloittaa Sunakielen röykkiöistä, joiden vierellä on opastaulu:
Muinaisjäännösrekisteri/
Muut kohteet löytyvät maastokartasta (ensimmäinen linkki) ja havainnollisimmin
Röykkiöt sijaitsivat pronssikaudella mantereen ja sen kaakkoispuolella olevan saaren välisen salmen molemmilla rannoilla (salmi oli Höyterin pellon ja Luovinojan kohdalla). Röykkiöt on arvioitu pronssikautisiksi, mutta pellon länsipuolella oleva pohjoisin "Pohjoishöyteri" varhaisrautakautiseksi, koska se on suorakaiteen muotoinen. Kuuden röykkiökohteen lisäksi lähistöllä (länsipuolella) on Itärannan röykkiökohde, mutta se on pahoin tuhottu.
Miksi röykkiöt ovat juuri tässä paikassa? Olisiko Kymijoella ja sen aikoinaan Kaarniemenlahteen laskeneella Kymijoen kuudennella suuhaaralla jotain tekemistä asian kanssa. Kaarniemen itäpuolella lahden takana on toinenkin röykkiöalue Haminan Salmin kylän Hevossaaressa. Se tukee edellä olevaa arvelua.
Nettitietoa kohteista:
Kalmistopiiri:
Lappeenrantalaisen Willimiehen sivu:
Karhulan lukion sivu (sis. videon):
Timo Miettisen raportti:
Yleistä tietoa röykkiöistä löytyy mm. "Arkeologisen kulttuuriperinnön oppaasta" röykkiö- ja laivalatomus nappien alta:
Omituista siellä on se, että "Pronssikautinen hautaröykkiö" sivulla ei mainita Kymenlaaksosta muuta kuin Virolahden kohteet.
Keitä nämä röykkiöiden rakentajat/rakennuttajat sitten olivat? Nykykäsityksen mukaan he olivat germaanimaahanmuuttajia, ehkä skandinaaveja, jotka levittäytyivät asumaan Suomen rannikolle ja saaristoon alkaen noin 3500 vuotta sitten (1500 eKr.). He toivat mukanaan pronssin käytön työkalujen ym. valmistamisessa ja vaikutteita täällä puhuttuun kieleen. Useimpien tutkijoiden mukaan he olivat sen ajan yhteisön päällikköluokka, joka hallitsi, mutta vähäisen määrän vuoksi sulautui lopulta kantaväestöön. Muistoksi jäi röykkiöiden lisäksi lainasanoja (vierassanoja) ja mm. kielen konsonanttijärjestelmän muutos. Heidän ja aikaisemmin saapuneen vasarakirveskansan vaikutuksesta muodostui uusi kieli, itämerensuomi, joka erkani esisaamesta omaksi kielekseen. Oman käsitykseni mukaan itämerensuomi levisi rannikoilta sisämaahan ja pohjoiseen ennenkaikkea peltoviljelyn leviämisen aikaan suunnilleen noin 600-800 vuotta jKr. alkaen. Leviämisprosessista kertoo hyvin eteläisen Lapin historia, jossa prosessi tapahtui vasta 1700- ja 1800-luvulla (Keminsaame kuoli vasta 1800-luvulla).
Vielä yksi asia. Pääosa röykkiöistä sijaitsee Kaarniemen maarekisterikylän alueella, joka liitettiin Vehkalahdesta Kymin pitäjään vasta 1900-luvun alussa. Keskiajalla Vehkalahti ulottui vielä lännemmäksi Kymijoen Korkeakoskenhaaraan tai Huumanhaaraan saakka. Korkeakoskenhaara on Karhulan ja Jumalniemen välissä ja Huumanhaara Kyminlinnan itäpuolella.
Juhannusviikon nauriin kylvöä odottaessa
Matti Heikinpoika
Ps. Kerroin aikoinaan, että Luumäen Kurvilan jatulintarhan vieressä on muinaisjäännösrekisterin mukaan toinenkin jatulintarha. Kun kävimme Taavetissa, etsimme sitä, mutta emme löytäneet. Onkohan mj-rekisterissä virhe? Täytyy varmistaa asia gepsin avulla.
***************************
Miten löydän em. kohteisiin?
Karttapalveluissa osoitteella: Höyterintie 185, Kotka
Manuaalisesti: Valtatieltä 7 (E 18) Kotkassa Keltakallion liittymästä (ABC Amiraali) meren suuntaan (etelään) Otsolantielle ja heti kohta vasemmalle Kaarniementielle. Sitten oikealle Selkätielle ja tien haarautuessa oikealle Höyterintielle. Vajaan kahden kilometrin jälkeen olet perillä.
_________________________________________________________________________
Portimon polut
Portimon polut - polkuverkosto on urheiluseura Vehkalahden Veikkojen suurtyö. Laaja polkuverkosto ent. Vehkalahden alueella:
Kuten sivuilta selviää, polkujen ylläpito ja kehittäminen on hyvin hanskassa.
Teimme, Kaisa ja minä, maistiaisretkeilyn viime lauantaina polkujen Kotterinmäen etelänpuoleisella lenkillä, pituudeltaan 8,2 km, "syrjähyppyineen" ehkä noin 9 km.
Portimen polkujen reiteillä ei ole kerrottu historiasta, mutta jo tällä 9 kilometrin reitillä kohtasimme 2-3 historiakohdetta.
Suuren Sikovuoren itäpäässä on vanha louhosalue, joka lienee saanut alkunsa 1700-luvulla.
Louhintaa on jatkettu Salpalinjan rakentamisen yhteydessä. Mihin 1700-luvun louhinnan kivet on käytetty, sitä ei tiedetä. Sikovuoren itäpään kivi on pyterliittiä, tuota rapakiven kestävintä rakennuskiveä, siitä mistä Pietarin monumentit on tehty.
Pienen Sikovuoren eteläpuolella on kallioon louhittuja juoksuhautoja, joita ei löydy Museoviraston rekistereistä.
Lopuksi yksi kysymys. Minkä kivikauden saaliseläimen näet Kirkkovuoren seinämän yläosassa
******
Siinäpä tämä. Mutta mistä Portimon polut on saanut nimensä? Lähdepohjaisen Merkjärven toinen nimi on Portimo. Portimo tarkoittaa kärppää.
Matti Heikinpoika
______________________________________________________________________
Metsäkylän Hirvihauta, osa 2
Lupasin kertoa myös Hirvihaudan tienoon luonnosta. Tässä sitä:
Hirvihauta -vuoren laelle johtaa polku pyyntikuoppien luota vuoren loivempaa rinnettä myöten
Vuorelle kiipeäminen käy hyvästä kuntolenkistä. Vuoren laki on noin 50 metrin korkeudella ympäristöstään. Komeimmat korpimaisemat avautuvat vuoren itälaidalta. Polkua noustaessa läheltä vuoren lakea erkanee oikealle vaikeakulkuinen jyrkkä polku Sahaojan varteen paikassa, jossa puron voi ylittää kiveltä kiville astuen. Puron ylityspaikka on suunnilleen se, missä oli 5500 vuotta sitten kapean merenlahden pohjukka (20 metrin korkeuskäyrä).
Sikovuoren ja Hirvihaudan rinteillä on monta pientä lippaluolaa. Suurimmat ovat Hirvihaudan itäjyrkänteellä. Niistä suurimmasta on kerrottu "Luolasto" -sivustolla:
Sikovuoren ja Hirvihaudan tienoon
Sahaoja on arkisesta nimestään huolimatta yksi Haminan parhaimmista luonnonpuroista. Pyyntikuoppien luota pääsee puron yli polkua (moottorikelkkareitti) pitkin. Siitä etelään puron varsi on vaikeakulkuista, mutta tekstin alussa kerrotun "vuoripolun" kohdalta alajuoksulle päin samoilu helpottuu. Puron laakso serpenteiniineen on näkemisen arvoinen. Kasvullisuudessa on sellaistakin harvinaista, mitä em. ympäristöhallinnon sivulla ei mainita. Alajuoksulla on betoninen silta puron yli.
Muuta ympäristöstä
Paikalla käytäessä kannattaa pistäytyä muinaisrannalla Hirvihaudan
Hirvihaudasta länteen Merkjärventiestä erkanee oikealle eli koilliseen Koivusillantie, jonka varrella on Metsäkylän metsästysseuran laavu ja tien päässä lähdepohjaisen Merkjärven uimaranta. Järven vesi on käsittämättömän kirkasta.
Hirvihauta -teema loppuu tähän.
Antoisia retkiä toivottaen
Matti Heikinpoika
________________________________________________________________________
Metsäkylän Hirvihauta, osa 1
Seppo Kallio kertoi aikoinaan Hirvihauta -vuoren lähellä olevista pyyntikuopista. Olemme Kaisan kanssa käyneet paikalla monia kertoja sen jälkeen, viimeksi eilen. Mielenkiintoa asiaan lisää se, että pyyntikuoppia ei ole muinaisjäännösrekisterissä. Ehkä niitä ei ole inventoinneissa löydetty tai niitä ei ole pidetty pyyntikuoppina.
Luin äskettäin Pohjois-Suomen historiallisen seuran julkaiseman kirjan "Suomen varhaishistoria", toim. Kyösti Julku. Kirjassa on vuonna 1991 pidetyn Tornion kongressin (?) esitelmät tai niiden referaatit. Tutkija Markku Korteniemen esitelmä "Rangifer tarandus fennicus ja pohjoisen havumetsäalueen pyyntikuoppajäänteet" herätti uusia ajatuksia Hirvihaudan kuopista.
Hirvihaudan kuopat sijaitsevat Hirvihauta -vuoren ja Suuren Sikovuoren välisessä solassa:
Kuoppia on paikassa vähintään 10. Lukumäärän arviointia vaikeuttaa se, että kuoppa-alueella on tehty pienimuotoista soranottoa ja lisäksi kuoppa-alueen läpi menevä Rotikko -tien rakentaminen on saattanut tuhota muinaisjäänteitä. Lisäksi on huomioitava vuosien/vuosituhansien vaikutus. Isokin kuoppa on saattanut ajan kanssa reunojen murtuessa muuttua pieneksi painanteeksi, josta on vaikea tulkita, onko se ollut pyyntikuoppa.
Lisäksi on ainakin kaksi kuoppaa Sahaojan toisella puolella suunnilleen kartan Pahansuomäki paikannimen kahden viimeisen kirjaimen (ki) kohdalla.
Kuopat ovat vaihtelevan kokoisia ja syvyisiä. Niissä ei ole havaittavissa kaivamisen yhteydessä syntynyttä reunavallia. Se saattaa merkitä sitä, että kuopat ovat todella vanhoja. Reunavallitkin ovat murtuneet/vierineet kuoppiin vuosituhansien aikana.
Korteniemen esitelmän mukaan arvioiden Hirvihaudan pyyntikuopat ovat aivan teorian mukaiset ja teorian mukaisessa paikassa. Kahta puolta olevat vuoret ovat ohjanneet hirvet ja metsäpeurat kuoppa-alueelle. Ohjaavia aitoja ei ole tarvinnut rakentaa. Kivikaudella ohjaavaa vaikutusta on lisännyt Hirvihauta -vuoren itäpuolella ollut merenlahti, joka muuttui reilut 5000 vuotta sitten upottavaksi notkelmaksi. Kartalla näkyvä 20 metrin korkeuskäyrä (paksuin ruskea viiva) vastaa rantaviivaa noin 5500 vuotta sitten. Kuoppa-alueen maaperä on helposti kaivettavaa hiekkaa, joten kuopat oli helppo tehdä. Olen miettinyt, voisivatko kuopat olla syntyneet jotain muuta tarkoitusta varten. En ole löytänyt mitään muuta perustetta niiden kaivamiseen.
Korteniemi kertoo, että Suomessa on tutkittu pyyntikuoppia harmillisen vähän. Tutkimuksia on vain pohjoisimmassa Suomessa, jossa kuoppapyynti on jatkanut pisimpään. Ruotsissa, Norjassa ja Pohjois-Amerikassa tutkimuksia on tehty enemmän. Kuoppien ajoitusskaala on todella pitkä; 5000 e.Kr - 1600 j.Kr. Suomessa kuoppapyynti kiellettiin 1800-luvun lopussa. Pyyntikauden alkaessa kuopat peitettiin ohuilla rangoilla ja oksilla. Niiden päälle levitettiin esim. sammalta, heiniä ja lehtiä eli kuopat naamioitiin näyttämään normaalilta maastolta. Kun hirvi tai peura putosi kuoppaan, se juuttui kiinni kuopan pohjalla törröttäviin teroitettuihin puuseipäisiin. Sen jälkeen metsästäjä keihästi eläimen. Eläinten ajaminen kuoppa-alueelle muistutti nykyistä hirvien ajometsästystä. Ajomiehet etenivät ketjussa meteliä pitäen. Meteli -alkuiset paikannimet kertovat Korteniemen mukaan kuoppametsästyksestä, samoin Hirvihauta -nimet tai Hirvihauta -alkuiset nimet.
Pyyntikuoppa -alueella on ollut kuoppien lisäksi:
-pyyntitukikohta, josta käsin kuopat valmisteltiin pyyntiin ja käsiteltiin saaliit, kuten lihat ja vuodat
-säilytyskuoppa (pyynti ajoittui syksyyn ja alkutalveen, jolloin lihan säilytys oli helpompaa)
-seita eli uhri- ja palvontapaikka
Pyyntitukikohta
Lähellä pyyntikuoppia, Merkjärventien ja Rotikko -tien risteyksen lähellä, on kivikautinen löytöalue "Suuri Sikovuori":
Sieltä on löytynyt kvartsi- ja maksakivi-iskoksia sekä luunkappaleita. Olemme nähneet kvartsi-iskoksia tienpenkassa useiden käyntien yhteydessä. Olisiko tämä asuinpaikaksi tulkittu paikka ollut pyyntitukikohta? Sen sijainti pyyntikuoppiin nähden on Korteniemen kertoman mukainen.
Säilytyskuoppa
Kuoppaa emme ole löytäneet. Olisiko se sijainnut em. pyyntitukikohdan vieressä olevan sorakuopan kohdalla.
Seita
Muinaisuskon seitakivissä on usein taivaita tavoittelevia muotoja, yläviistoon kurkoittelevia linjoja. Sellaista kiveä emme ole löytäneet. Sen sijaan on mahdollista, että Hirvihauta -vuori on ollut eräänlainen jättiseita. Yksi seitatyyppi on nimittäin pitkänomainen kivi tai vuori, jonka toinen pää on loiva, toinen jyrkkä. Eräänlainen hyppyrimäki taivaaseen. Tunnetuin esimerkki sellaisesta on Inarinjärven Ukonsaari:
Hirvihauta -vuori on muodoltaan samanmoinen. Se näkyy maastokartan korkeuskäyristä. Maastossa vuoren muodot verhoutuvat tällä hetkellä puuston peittoon. Toisin oli eräällä 1960-luvun hiihtoretkellä. Sikovuoren rinteen nuotiolta Hirvihaudan silhuetti piirtyi mieleeni silloin jättiläissukellusveneenä, nyt jättiläisseitana.
---
Minulle Hirvihauta ja sen ympäristö on nykyisen Haminan alueen mielenkiintoisin esihistoriallinen kohde ja luontokohteena yksi parhaimmista. Hirvihauta -viestin kakkososassa kerron alueen luonnosta. Paikalle on helppo löytää karttapalveluissa Hamina/Rotikko hakusanalla. Meille digitalisaation kelkasta pudonneille kohde sijaitsee Kannusjärven ja Metsäkylän kylien väliseltä Merkjärventieltä erkanevan Rotikko -tien varrelta.
Palaan Hirvihautaan lähipäivinä
Matti Heikinpoika
____________________________________________________________________________
Seppo Kallio kertoi aikoinaan Hirvihauta -vuoren lähellä olevista pyyntikuopista. Olemme Kaisan kanssa käyneet paikalla monia kertoja sen jälkeen, viimeksi eilen. Mielenkiintoa asiaan lisää se, että pyyntikuoppia ei ole muinaisjäännösrekisterissä. Ehkä niitä ei ole inventoinneissa löydetty tai niitä ei ole pidetty pyyntikuoppina.
Luin äskettäin Pohjois-Suomen historiallisen seuran julkaiseman kirjan "Suomen varhaishistoria", toim. Kyösti Julku. Kirjassa on vuonna 1991 pidetyn Tornion kongressin (?) esitelmät tai niiden referaatit. Tutkija Markku Korteniemen esitelmä "Rangifer tarandus fennicus ja pohjoisen havumetsäalueen pyyntikuoppajäänteet" herätti uusia ajatuksia Hirvihaudan kuopista.
Hirvihaudan kuopat sijaitsevat Hirvihauta -vuoren ja Suuren Sikovuoren välisessä solassa:
Kuoppia on paikassa vähintään 10. Lukumäärän arviointia vaikeuttaa se, että kuoppa-alueella on tehty pienimuotoista soranottoa ja lisäksi kuoppa-alueen läpi menevä Rotikko -tien rakentaminen on saattanut tuhota muinaisjäänteitä. Lisäksi on huomioitava vuosien/vuosituhansien vaikutus. Isokin kuoppa on saattanut ajan kanssa reunojen murtuessa muuttua pieneksi painanteeksi, josta on vaikea tulkita, onko se ollut pyyntikuoppa.
Lisäksi on ainakin kaksi kuoppaa Sahaojan toisella puolella suunnilleen kartan Pahansuomäki paikannimen kahden viimeisen kirjaimen (ki) kohdalla.
Kuopat ovat vaihtelevan kokoisia ja syvyisiä. Niissä ei ole havaittavissa kaivamisen yhteydessä syntynyttä reunavallia. Se saattaa merkitä sitä, että kuopat ovat todella vanhoja. Reunavallitkin ovat murtuneet/vierineet kuoppiin vuosituhansien aikana.
Korteniemen esitelmän mukaan arvioiden Hirvihaudan pyyntikuopat ovat aivan teorian mukaiset ja teorian mukaisessa paikassa. Kahta puolta olevat vuoret ovat ohjanneet hirvet ja metsäpeurat kuoppa-alueelle. Ohjaavia aitoja ei ole tarvinnut rakentaa. Kivikaudella ohjaavaa vaikutusta on lisännyt Hirvihauta -vuoren itäpuolella ollut merenlahti, joka muuttui reilut 5000 vuotta sitten upottavaksi notkelmaksi. Kartalla näkyvä 20 metrin korkeuskäyrä (paksuin ruskea viiva) vastaa rantaviivaa noin 5500 vuotta sitten. Kuoppa-alueen maaperä on helposti kaivettavaa hiekkaa, joten kuopat oli helppo tehdä. Olen miettinyt, voisivatko kuopat olla syntyneet jotain muuta tarkoitusta varten. En ole löytänyt mitään muuta perustetta niiden kaivamiseen.
Korteniemi kertoo, että Suomessa on tutkittu pyyntikuoppia harmillisen vähän. Tutkimuksia on vain pohjoisimmassa Suomessa, jossa kuoppapyynti on jatkanut pisimpään. Ruotsissa, Norjassa ja Pohjois-Amerikassa tutkimuksia on tehty enemmän. Kuoppien ajoitusskaala on todella pitkä; 5000 e.Kr - 1600 j.Kr. Suomessa kuoppapyynti kiellettiin 1800-luvun lopussa. Pyyntikauden alkaessa kuopat peitettiin ohuilla rangoilla ja oksilla. Niiden päälle levitettiin esim. sammalta, heiniä ja lehtiä eli kuopat naamioitiin näyttämään normaalilta maastolta. Kun hirvi tai peura putosi kuoppaan, se juuttui kiinni kuopan pohjalla törröttäviin teroitettuihin puuseipäisiin. Sen jälkeen metsästäjä keihästi eläimen. Eläinten ajaminen kuoppa-alueelle muistutti nykyistä hirvien ajometsästystä. Ajomiehet etenivät ketjussa meteliä pitäen. Meteli -alkuiset paikannimet kertovat Korteniemen mukaan kuoppametsästyksestä, samoin Hirvihauta -nimet tai Hirvihauta -alkuiset nimet.
Pyyntikuoppa -alueella on ollut kuoppien lisäksi:
-pyyntitukikohta, josta käsin kuopat valmisteltiin pyyntiin ja käsiteltiin saaliit, kuten lihat ja vuodat
-säilytyskuoppa (pyynti ajoittui syksyyn ja alkutalveen, jolloin lihan säilytys oli helpompaa)
-seita eli uhri- ja palvontapaikka
Pyyntitukikohta
Lähellä pyyntikuoppia, Merkjärventien ja Rotikko -tien risteyksen lähellä, on kivikautinen löytöalue "Suuri Sikovuori":
Sieltä on löytynyt kvartsi- ja maksakivi-iskoksia sekä luunkappaleita. Olemme nähneet kvartsi-iskoksia tienpenkassa useiden käyntien yhteydessä. Olisiko tämä asuinpaikaksi tulkittu paikka ollut pyyntitukikohta? Sen sijainti pyyntikuoppiin nähden on Korteniemen kertoman mukainen.
Säilytyskuoppa
Kuoppaa emme ole löytäneet. Olisiko se sijainnut em. pyyntitukikohdan vieressä olevan sorakuopan kohdalla.
Seita
Muinaisuskon seitakivissä on usein taivaita tavoittelevia muotoja, yläviistoon kurkoittelevia linjoja. Sellaista kiveä emme ole löytäneet. Sen sijaan on mahdollista, että Hirvihauta -vuori on ollut eräänlainen jättiseita. Yksi seitatyyppi on nimittäin pitkänomainen kivi tai vuori, jonka toinen pää on loiva, toinen jyrkkä. Eräänlainen hyppyrimäki taivaaseen. Tunnetuin esimerkki sellaisesta on Inarinjärven Ukonsaari:
Hirvihauta -vuori on muodoltaan samanmoinen. Se näkyy maastokartan korkeuskäyristä. Maastossa vuoren muodot verhoutuvat tällä hetkellä puuston peittoon. Toisin oli eräällä 1960-luvun hiihtoretkellä. Sikovuoren rinteen nuotiolta Hirvihaudan silhuetti piirtyi mieleeni silloin jättiläissukellusveneenä, nyt jättiläisseitana.
---
Minulle Hirvihauta ja sen ympäristö on nykyisen Haminan alueen mielenkiintoisin esihistoriallinen kohde ja luontokohteena yksi parhaimmista. Hirvihauta -viestin kakkososassa kerron alueen luonnosta. Paikalle on helppo löytää karttapalveluissa Hamina/Rotikko hakusanalla. Meille digitalisaation kelkasta pudonneille kohde sijaitsee Kannusjärven ja Metsäkylän kylien väliseltä Merkjärventieltä erkanevan Rotikko -tien varrelta.
Palaan Hirvihautaan lähipäivinä
Matti Heikinpoika
________________________________________________________________________________________
Luumäelle!
Näin korona-aikaan on turvallista retkeillä ja käydä kaupoilla Luumäellä. Etelä-Karjalassa on koronatartuntoja vähiten Suomessa per väkiluku. Kolmen päivän takaisen tiedon mukaan maakunnassa on vain 14 todettua tartuntaa, niistä 11 Lappeenrannassa eli muissa kunnissa vain kolme tartuntaa.
Viipurista tulleen tiedon mukaan Viipurin ja Käkisalmen ortodoksipiispa Ignati on kiertänut hiippakuntansa rajat helikopterilla Konevitsan Jumalanäidin ikoni mukanaan suojatakseen hiippakunnan ristikansaa koronalta. Onkohan toimen suoja ulottunut Suomen Etelä-Karjalaankin? Keskiaikaiseen ajatteluun perehtyneenä ymmärrän hyvin...
Sitten kohde-ehdotuksia:
Hitonharjun Pirunpesä
Reitin varrella jo ennen Luumäkeä on kivikautinen kvartsilouhos, pullomainen kaivanto, jonka miehenmentävä suu löytyy Hitonharjun rinteestä. Jos joku ei ole vielä siellä käynyt, tässä sen sijainti:
Etelän suunnasta tultaessa suunnilleen Purhon tienhaaran ennakko-opasteen kohdalta lähtee etuvasemmalle Hitonharjuntie. Kun kääntää selkänsä valtatielle ja kävelee suoraan pientä polkua tai viereistä metsätietä noin 100 metriä, niin on louhoksen kohdalla. Taskulamppu mukaan!
Kurvilan jatulintarha
Muutama vuosi sitten tehtiin vt. 26:lle ylinopeusautoilijoita
Jatulintarha on Jatuli ry:n kunnostama ja sen vierellä on opastaulu. Muinaisjäännösrekisterin mukaan lähellä on toinenkin jatulintarha (kunnostamaton), mutta sitä emme ole yrittäneet etsiä.
Mannerheimintie
Vajaat pari vuotta sitten Moitjärvi -niminen tie ristittiin juhlamenoin
Juhlavaniminen mökkitie erkanee valtatiestä reilut 4 km jatulintarhan jälkeen Kurvilan levähdysalueen kohdalta oikealle.
Taavetti
Elämyksiä hamuava retkeilijä menee Luumäen kuntakeskukseen vanhaa kylänraittia pitkin eli vähän yli kilometrin Miehikkälän tienhaaran jälkeen vasemmalle Taavetintielle. Radan alituksen jälkeen kannattaa kääntyä oikealle katsomaan Taavetin rautatieasemaa ja villiintynyttä puistoa, jotka ovat muisto siltä ajalta, joilloin junat vielä pysähtyivät asemille. Kylänraitin varrella on kaksi varsinaista "elämyskauppaa", Taavetin talouskauppa ja suurivarastoinen antikvariaatti Punaparta (en tiedä, ovatko auki korona-aikaan).
Mutta jo ennen niitä kannattaa kääntyä vasemmalle Koulutielle, jota pitkin pääsee linnoitukseen vanhinta tielinjaa Haminan portin kautta. Monet luulevat, että Taavetin linnoituksen muodostavat vain kunnantalon takana olevat vallit. Todellisuudessa linnoitus oli paljon suurempi, pinta-alaltaan ehkä viisinkertainen valleihin eli sisälinnoitukseen (
Linnoitus suurennettiin nykyiselleen Kustaan sodan jälkeen eli 1790-luvun alkupuolella Aleksandr Suvorovin johtamassa linnoitustyössä. Urakka oli tosin niin suuri, että Suvorov lähti muihin maisemiin jo ennen linnoituksen valmistumista vuosikymmenen puolimaissa. Linnoituksessa ei koskaan taisteltu, se menetti merkityksensä rajan siirryttyä Pohjanlahteen ja linnoitus lakkautettiin. Davidovon maineikkain päivä oli alkukesästä 1803, jolloin keisari Aleksanteri I vieraili siellä kovavauhtisen rajalinnoitusten tarkastusmatkan yhteydessä.
Linnoituksen sisällä, vähän S-marketista itään, Linnalantien varrella sijaitsee Rusalan talo, jonka arvioidaan valmistuneen kestikievariksi jo 1720-luvulla. Talo on myynnissä, eli siitä vaan tekemään tarjouksia...
Mitäs minä enempää kertomaan, kun tuosta linkistä löytyvät kaikki tiedot. Paitsi sen, että arvokiinteistön piharakennus tuhoutui tulipalossa nelisen vuotta sitten.
Muuta
Jos vielä puhtia löytyy, kannattaa pistäytyä Luumäen kirkonmäellä, jossa on kirkon lisäksi mm. presidentti Svinhuvudin hauta ja muistomerkki. Presidentin kotikartano Kotkaniemi on hienoimpia käyntikohteita Kaakkois-Suomessa, mutta sehän on nyt kiinni.
Retkiterveisin
Matti Heikinpoika
Ps. THL:n Salmisen totesi äskettäin jotenkin niin, että juhannusta ei voida juhlia, mutta joulua voidaan jo viettää. Meillä se on jo aloitettu. Kaisa tekaisi rosollin ja oikein hyvää oli. Kuusen hakuakin on jo harkittu...
______________________________________________________________________________Terveh teille!
Kävin sunnuntaina Kaisa Kaukontyttären kanssa Metsäkylässä (Skogby) parissa mielenkiintoisessa kohteessa. Tässä tietoa niistä, jos teitä himottaa käydä paikalla:
Houvanmäki
Louhos, josta on louhittu maksakiveä (
Sijainti ym:
Kohteeseen kannattaa mennä yläkautta eli mäelle menevän tien päässä olevan halkolaanin kautta. Mäen lakea luoteen suuntaan mentäessä louhoksen kohdalla oikealla (koillisessa) mäen rinteessä on kaksi kilpikaarnaista mäntyä. Maksakiveä on pieniä määriä muuallakin kalliossa ja siitä lohjenneissa lohkareissa jyrkänteen alla.
Hakusana muinaisjäännösrekisteriin: Houvanmäki 2
Sahakoski
Koski, johon Jacob Forsell (aateloituna af Forselles) perusti sahan 1730. Vorsselin Jaakko on kuuluisimpia vehkalahtelaisia:
https://fi.wikipedia.org/wiki/
Sijainti ym:
Paikalle on helpointa mennä suunnilleen konepajan/korjaamon kohdalta lähtevän Sipolankujan kautta. Kosken lisäksi paikalla on vanhemman Haminan ratalinjan penkka ja sen kosken alapuolella olleen sillan perustukset. Koski kunnostettiin muutama vuosi sitten kalatieksi; siitä tuore kivivalli. En nyt kerro enempää, etteivät yllätykset laimenisi.
Hyvää patikkamieltä
Matti Heikinpoika
___________________________________________________________________________________
Hei uudelleen, Hakelaiset!
Alla ja liitteessä hiukan tietoa Vehkalahden muinaisesta kauppapaikasta, Salmenkylän (Strömsby) Pirkkulanpohjasta.
Sijainti:
Tein maastokarttaan Pirkkulanpohjan keskiaikaisen rantaviivan kartan (alla). Tietolähteiden mukaan meri oli keskiajalla 2 - 3 metriä nykyistä korkeammalla. Rantaviiva on piirretty karttaan 2,5 metrin ns. apukäyrän mukaan (alkuperäiskartassa
Keskiajan paikallistalouden kuljetuksia ajatellen Pirkkulanpohja oli ihanteellinen kauppapaikaksi. Siitä oli esteetön vesireitti rannikon kyliin ja myös Pampyölinlahdelle (
Haminan historian ykkösosassa on hyvä kertomus Vehkalahden markkinoista 1600-luvulla. Keskiajalta on vain hajatietoja. Muistaakseni Kustaa-kuningas määräsi 1542 Viipurin vapaamarkkinat pidettäväksi Vehkalahdella joka toinen vuosi pietarinpäivänä eli heinäkuussa. Ajankohta oli maalaistuotteiden myymistä ja ostamista ajatellen pähkähullu. Markkinat olivat siten lähinnä vain Viipurin porvareiden "kaupunkilaistuotteiden" myyntitapahtuma. Myynnin menestys ei liene ollut kehuttava. Samaa tavaraahan sai Räävelistä paljon halvemmalla ja valikoimakin oli siellä parempi. Räävelissä (Tallinnassa) käynti oli tuossa vaiheessa laitonta, mutta se ei estänyt edes aikansa yläluokkaa - mm. kirkkoherroja - harjoittamasta salakuljetusta.
Näihin laittomiin tunnelmiin
Matti Heikinpoika
_____________________________________________________________________________________
Hei!
Heinälammin (Heinälampien) luontopolku on yksi vaikuttavimmista luontokohteista Haminassa:
Sijainti:
Ensin Lappeenrannan tietä (vt. 26) Pyhältöön, sieltä Turkialle, josta Riilahdentietä pohjoiseen. Opasteissa Turkialla ja Riilahdentien varrella: "Luontopolku".
Laavu: ks. liitetiedosto. Polku on paikoin vaikeakulkuinen, mutta luontoelämykset maksavat sen takaisin moninverroin. Elinkeinohistoriasta kertoo polun varrella oleva tervahauta.
Koronakautena on hyvä retkeillä paikoissa, joissa ei ole tungosta
Matti Heikinpoika
_______________________________________________________________________________
Terveh' teille uudelleen, Hakelaiset!
Tämä kohde sopii hyvin Heinälammin luontopolkuretken
Sijainti:
Vaivaistalo toimi siellä 1890-1930. 1920-luvun lopulla Myllykylään rakennettiin sitä korvaava vanhainkoti, nykyinen rappeutuva Myllyhovi. Pääosa vaivaistalon rakennuksista purettiin talkoilla (ks. liitetiedostokuva
Terveisin
Matti Heikinpoika
_____________________________________________________________________________________
Vielä kolmas kohde tänään; muinaistie Vehkalahti - Luumäki. Jos asia kiinnostaa, kannattaa jatkaa Heinälammin tieltä pohjoiseen Naulasillansuon etelälaidalle
Siellä on Vehkalahden
Nyt patikointia Saaramaalle vaikeuttaa suuri avohakkuualue ja Saaramaan puolella muutaman sadan metrin tietön/poluton taival. Saaramaan puolella on toinen muinaistien pölkkysilta ja kolmas löytynee Saaramaan ja Luumäen Kaitjärven välissä olevalta Pölkkysillansuolta.
Naulasillansuolta etelään Riilahdentieltä erkanee länteen karttaan merkitty "Kelkanpolku". Se on Enäjärveen kuuluneen Kelkankylän kirkkopolku. Kelkankyläläisten kirkkotaival vaihtui Sippolan kappelikirkon suuntaan vieväksi jo 1700-luvulla.
Jääkää terveeks
Matti Heikinpoika
______________________________________________________________________________________
Tervehdys taas!
Haminan monista kylistä Myllykylä on historiaharrastajan mekka - ellei kirkonkylää oteta huomioon:
Laadin maastokartan pohjalle kohdekartan, joka on liitetiedostona. Kohteissa riittää patikoimista vähintään parin päivän ajaksi. Haminasta kylään pääsee myös bussilla, jopa pikavuoroilla, jos niitä nyt näin korona-aikana kulkee (ei kulkenut kyllä keskiajallakaan). Harvinainen maaseutukylän palvelu löytyy Leirinkankaan eli uudemman hautausmaan kappelin takaoven kautta. Nimittäin WC.
Sitten kohteisiin kohdekartan numeroinnin järjestyksessä:
1. Myllykoski ja mylly
Koskessa lienee ollut mylly jo 1300-luvulla. Silloinhan kylä sai vanhan nimensä Kvarnby. Nykyinen mylly on rakennettu 1919 Vehkalahden kunnan myllyksi. Rakennuksessa oli myös raamisaha 1960-luvulle saakka ja sen jälkeen viljankuivaamo. Rehuviljaa jauhettiin karjan rehuksi piharakennuksessa. Kotitarvejauhatuksen hiipuessa myllyn toiminta lopetettiin tämän vuosituhannen alussa. Rakennus on nyt yksityisomistuksessa ja ilkivaltakin on jo löytänyt paikalle. 1990-luvun lopulla myllyn ympäristöön tehdyt yleishyödylliset parannukset ovat rappeutumassa.
Myllyn tienoilla, siis joen länsipuolella, on sijainnut toinen Myllykylän keskiaikaisista ruotsalaistaloista. Talon ensimmäinen tiedetty isäntä 1500-luvun puolimaissa oli Henrik Bonde - Ragnar Rosénin mukaan pitäjän herrasväkeä. Keskiaikainen Vehkalahti-Luumäki -tie ylitti Vehkajoen näillä tienoilla ja Bonde oli luultavasti saanut osittaisen verovapauden sillan ylläpitoa vastaan. Rosénin arvelun mukaan kylän toinen ruotsalaistalo Ryting (ilm. alunperin Ryding) sijaitsi joen vastarannalla vähän alajuoksulle päin. Minähän sen kyllä tiedänkin varmasti, sehän on minun eli Matti Heikinpojan palveluspaikka.
Viime vuosisadan alkupuolelle saakka Vehkajokea käytettiin myös uittoväylänä. Liitetiedostona on kuva eräästä uittoporukasta Myllykosken ja myllyn alapuolelta. Kuva on luultavimmin 1920-luvulta, jolloin mylly oli vielä kaksikerroksinen.
Myllykoskeen on suunniteltu kalatietä, mutta hanke on toistaiseksi jäissä valituksen takia. Jos/kun kalatie joskus rakennetaan, Vehkajoesta poistuu viimeinenkin kalannousueste. Lohta ja taimenta on siis luvassa, kunhan varrotaan...
2. Sahakoski ja Stewenin puisto
Baltiansaksalainen Martin Steven (Mårten Stewen) rakennutti koskeen sahan heti isonvihan jälkeen eli vuonna 1723. Hattujen sodassa parikymmentä vuotta myöhemmin saha poltettiin, mutta se rakennettiin uudelleen ja sahaustoiminta jatkui. Kosken itäpuolella sijaitsi 1700-luvun alussa upseerinvirkatalo, puustelli. Myöhemmin talon omisti mm. Haminan tullitirehtööri Christian Daniel Steven ja hänen poikansa Fredrik Steven. Heillä oli varmasti yhteyksiä myös Fredrikin veljeen, kasvitieteilijä Christian Steveniin, joka oli mm. silkinviljelyn tarkastajana Venäjällä ja perusti Krimille kuuluisan Nikitan kasvitieteellisen puutarhan.
Koski on ylen komia. Sen itärannalla on nyt kuntoutuspalveluja tarjoava palvelukeskus ja länsirannalla puisto muistomerkkeineen ja -laattoineen. Vehkalahden aikoina puistoon rakennettiin luontopolku, mutta sen rakenteet ovat tuhoutuneet tai rappeutuneet. Joen rannalta kannattaa kurkistaa valtatien sillan alle. Sen betonikannen alla piileksii aito kivisilta.
3. Horessootin polut
Huutokallion kiertävät monihaaraiset polut. Polkujen varrella on mm. metsä- ja järviluontoa sekä itsenäisyyden muistokuusikko (istutettu 1967). Matalan veden aikaan Vehkajoen voi ylittää kivi-kiveltä astuen jokisuulle joitakin vuosia sitten rakennettua pohjapatoa pitkin. Polku sivuaa hylätyn Myllyhovin vanhainkodin pihaa.
4. Kuntorata
Metsäinen ja Vehkjärven rantaa viistävä "puru/kalliorata". Patikoimaan kannattaa lähteä joko kylätalo Tahtilan vierestä (4a) tai Vähäjärven uimarannan parkkipaikalta (4b).
5. Sotilasleirin paikka Leirinkankaalla
Hattujen sodan aikaan Ruotsin armeijalla oli viisi sotilasleiriä, joista Myllykylän leiri oli suurin. Sinne majoitettiin sodan alla ja sen aikana viisi-kuusituhatta riikinruotsalaista sotilasta. Armeijan huolto takkuili ja taudit raivosivat. Pahin koettelemus oli talvi 1741-42. Ruotsista lähetetyt muonalaivat juuttuivat jäihin ja pääosa ruokatarpeista ostettiin tai pakko-otettiin lähialueen talonpojilta. Bonuksena talonpojat saivat armeijassa riehuvat taudit, mm. punataudin. Yrjö Kaukiaisen mukaan siviiliväestön tappiot olivat Vehkalahdella isoavihaakin
Kuolleita sotilaita ei ehditty haudata siunattuun maahan, vaan alastomat ruumiit ladottiin korsuun ja korsun katto romautettiin ruumiiden päälle. Kuolleiden sotilaiden määrästä on ristiriitaista tietoa. Ilmeisesti kuolo korjasi yli puolet Myllykylän leirin miesvahvuudesta, erään tiedon mukaan peräti 4000 henkeä. Kesäkuun puolivälissä 1942 Venäjän tiedustelupartio teki verisen retken Myllykylän ja Husulan leireihin. Pari viikkoa myöhemmin Ruotsin nääntyneen armeijan rippeet lähtivät marssille länteen ja antautumaan Helsingissä. Armeija sytytti lähtiessään Haminan kaupungin sekä pakoreitin varrelta rakennukset ja sillat. Siviiliväestön hätä oli niin suuri, että Venäjä toimitti alueelle elintarvikeapua.
Nyt Leirinkankaalla on muistomerkki (5a) ja sen vieressä tuhoutunut esittelytaulu. Kankaalla on suuri määrä paikoin lähes umpeen sortuneita korsukuoppia. Parhaiten säilyneitä kuoppia on eniten kartan paikassa 5b. Valtatien toisella puolella on osittain metsittynyt tai metsitetty Leirinpelto, johon istutettiin Suomen 50-vuotispäivän kunniaksi em. itsenäisyyden kuusikko. Vieressä on Vehkjärven Kapakkalahti. Jossain sen rannalla on ilmeisesti sijainnut sotilaiden mielenterveyden kannalta välttämätön kapakka.
6. Hautausmaat
Siunattua maatakin löytyy Leirinkankaalta kahden hautausmaan verran. Valtatien länsipuolinen Myllykylän hautausmaa on siunattu käyttöönsä vuonna 1910. Hautausmaan ensimmäisen haudan paikalle myöhemmin pystytetty hautakivi seisoo hautausmaan tien laidan pohjoisemman portin lähellä.
Uudempi Leirinkankaan hautausmaa on otettu käyttöön 1980-luvulla.
***************
Lisätietoja myös:
https://www.hamina.fi/wp-
Huh, mikä aihe tässä viestin lopussa. Mikael Agricolan kielessä hautausmaa oli luutarha. Tuo käsitehän yhdistää sotilasleirin ja nykyhautausmaat. Luutarhaa koko Leirinkangas.
Viikonvaihde on tulossa, nyt on oiva tilaisuus retkeilyyn.
Kaikesta huolimatta - pidetään lippu korkealla!
Matti Heikinpoika
Ps. Nyt pidän viikon-parin tauon retkeilyviestittelyssä.
_________________________________________________________________________________
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti